Baby prenup – Kumppanuusvanhemmuus ajattelumallina “normiperheille”

Olen katsonut Ruudusta kiinnostavaa uutta reality-sarjaa “Lapsi tuntemattoman kanssa”. Häkellyin ensin hieman sarjan nimestä, mutta sarjaa seurattuani kävikin ilmi, että tämä kumppanuusvanhemmuudesta kertova ohjelma itse asiassa nimenomaan kannustaa osallistujiaan päinvastaiseen, eli tutustumaan toisiinsa mahdollisimman hyvin ennen lapsentekoa.

Lyhyesti selitettäköön, että kumppanuusvanhemmuudella tarkoitetaan siis lapsen hankkimista tilanteessa, jossa lapsen vanhemmat eivät ole parisuhteessa. Lapsella voi olla myös enemmän kuin kaksi vanhempaa, jos esimerkiksi homopari hankkii lapsen yhdessä naisen kanssa.

Photo by Mon Petit Chou Photography on Unsplash

Se, mihin ihastuin sarjassa oli tapa, jolla osallistujat valmistautuivat ja joilla heitä asiantuntijoiden tuella valmistettiin vanhemmuuteen. Osallistujat tutkivat syvällisesti omia arvojaan ja toiveitaan vanhemmuudesta, mutta kävivät myös läpi käytännön tasolla sitä, minkälaista lapsiperhearkea he haluaisivat elää.

Törmäsin myös vastikään englanninkieliseen blogikirjoitukseen niin kutsutusta “baby prenupista” eli vapaasti käännettynä vauva-avioehdosta, jossa ideana on kirjallisesti sopia lapseen liittyvistä velvollisuuksista.

Mun mielestä tekisi erittäin hyvää ihan kaikille perheen perustamista suunnitteleville perhemallista riippumatta käydä keskusteluja – ja mahdollisesti jopa sopia kirjallisesti – esimerkiksi seuraavista aiheista:

  • Talouspuoli
    • Kulujen jakaminen sisältäen raskaudesta ja synnytyksestä koituvien kulujen jakaminen sekä lapsesta syntyvät kulut ja hankinnat. Näiden osalta hyvä keskustella, kuinka paljon ja mihin lapsen juttuihin ollaan valmiita panostamaan ja kuinka paljon esimerkiksi voitaisiin hankkia käytettynä tai saada lahjoituksena ystäviltä, koska rahankäytössä on aika laaja vaihteluväli.
    • Lapsen kotihoito – kuinka pitkään lasta halutaan hoitaa kotona ja siitä aiheutuvien kustannusten jakaminen
    • Lapselle säästäminen & sijoittaminen – sijoitetaanko vaikka puolet lapsilisästä automaattisesti lapsen nimissä?
  • Hoitovastuun jakaminen
    • Kuinka kauan lasta halutaan hoitaa kotona ja miten tuo hoitovastuu jakautuisi käytännössä
    • Toiveet lapsen ulkoisen hoitomuodon suhteen (lastenhoitaja, perhepäivähoito, tarha)
    • Tarhaan viennit ja haut ja sairaan lapsen hoito
    • Hoitoavun hyödyntäminen (sukulaiset, ystävät, maksetut lastenhoitajat)
  • Kotitöiden jakaminen (tai ulkoistaminen)
  • Parisuhde
    • Miten näette parisuhteenne roolin jatkossa?
    • Mitkä asiat ovat teille erityisen tärkeitä?
    • Millä tavoin haluaisitte pitää huolta parisuhteestanne?
  • Ajatukset lapsiperhearjesta
    • Minkälaisia ajatuksia / toiveita teillä on lapsiperhearjesta?
    • Mistä asioista olette valmiita luopumaan / Mistä haluaisitte ehdottomasti pitää kiinni?
    • Kuinka paljon haluaisitte viettää aikaa oman perheen kesken / Kuinka paljon haluatte nähdä ystäviä ja sukulaisia?
    • Kuinka paljon toivoisit omaa aikaa jatkossa? Mihin sitä haluaisit erityisesti käyttää?
    • Mistä asioista uskot pitäväsi eniten / vähiten?
    • Minkälaisia ajatuksia teillä on lapsen harrastuksista?
  • Perheen perinteet
    • Mitä perinteitä haluaisitte jatkaa tai perustaa perheessänne?
    • Miten haluatte viettää eri juhlapyhiä?
    • Kuinka tiiviisti haluatte olla yhteydessä lähisukuun?

On tottakai selvää, että moni vastaus tulee perustumaan mielikuviin tai osaa vastauksista on vaikea tietää ennen kuin on niin sanotusti “tilanne päällä”. Vastaukset todennäköisesti tulevat myös muuttumaan ajan myötä. Silti niistä keskusteleminen etukäteen – ennen kuin väsymys ja hormonit hieman sumentavat itse kunkin ajattelua – auttaa yhdessä sopimaan tulevan elämänvaiheen reunaehdoista ja helpottaa jatkokeskusteluja.

Voit lukea lisää kumppanuusvanhemmuudesta esimerkiksi Sateenkaariperheiden sivustolta!