Jos kuulut ihmisiin, jotka ihan mielellään elävät tiiviisti yhdessä lapsensa kanssa vuosia ilman omaa aikaa, tämä kirjoitus ei ole tarkoitettu sinulle. Jos kuitenkin välillä ihan mielellään haluat viettää aikaa myös ilman lastasi ja kokea olevasi (edelleen myös) hänestä erillinen yksilö, niin tässä muutama vinkki miten voit mahdollistaa itsellesi urheilutreenit, tyttöjen brunssit ja ne muutamat bileet, jotka ovat niin hyvät, että priorisoit niihin menoa nukkumisen sijaan 😉
Minulle oli jo ennen lapsen syntymää selvää, että tarvitsen myös jatkossa välillä omaa aikaa. Siksi lähdimmekin suht nopeasti ensimmäisten viikkojen vauvakuplan jälkeen pohtimaan, miten tämä mahdollistettaisiin. Vaikka meillä on alusta asti ollut hyvin tasavertainen suhtautuminen vanhemmuuteen, tekee imetys automaattisesti äidistä vaikeammin korvattavan vanhemman. Usein myös ekojen viikkojen hyvin symbioottinen yhdessäolo vauvan kanssa saattaa tehdä vauvasta erossa olemisesta itsenäisellekin ihmiselle yllättävän vaikeaa. Jotta äitikin pääsee välillä vapaalle, edellyttää se pientä harjoittelua ja asioiden sumplimista 🙂 Tässä muutamia tähän asti saatuja oivalluksia aiheesta:
Lapsesta erillään oleminenkin on harjoittelukysymys
Lapsesta irtautuminen tuntuu ekoilla kerroilla oikeasti todella oudolta ja helposti naiselle iskee pieni huono omatunto, et “voiks mä nyt vaan jättää sen?” vaikka kuinka tietäisi, että se on täysin turvassa rakastavan iskän tai jonkun muun hoidossa. Siksi kannattaakin aloittaa ajoissa ja pienesti. Ensin vaikka käydä kaupassa tai lyhyellä kävelylenkillä kodin lähellä. Jos lähdet liikkeelle esim. juuri syötön jälkeen, voit olla kyllä varma, ettei bebellä ole mitään hätää pariin tuntiin. Sitten pikku hiljaa voi lisätä haastetasoa ja käydä esim. lähiraflassa ja lopulta uskaltautua kauemmaksikin kodista vaikka keskustaan tai toiseen kaupunginosaan 😉 Myös aikapätkiä voi pikkuhiljaa kasvattaa alun puolesta tunnista sitten useamman tunnin pätkään. Ja kun se huono omatunto meinaa kolkutella, niin muistuta itseäsi, että se, että saat välillä olla ihan rauhassa itseksesi, on ehdottomasti hyvä juttu myös bebelle. Musta on ollut hämmästyttävää huomata, kuinka paljon muutaman tunninkin yksinolo virkistää ja kuinka paljon paremmin sen jälkeen jaksaa taas vaikka rauhoitella huutavaa lasta 🙂
Ruokkiminen onnistuu hyvin muiltakin ja sitä voi treenata
Jos lapsi on anyway pulloruokittu, mitään ongelmaahan ei ole, koska lapsi on tottunut syömään pullosta. Jos lapsi kuitenkin normaalisti syö äidin rinnasta, niin on hyvä opetella yhdessä pulloruokintaa. Me aloitettiin tietoisesti pulloruokinnan treenaus (joskus useammin) heti 3 viikon rajan jälkeen (ekojen viikkojen aikana sitä ei suositella, ettei se vaaranna imuotetta). Aluksi tehtiin se niin, että pumppailin lapselle maitoa ja olin kotona syötön aikana, jos lapsi ei olisi suostunutkaan syömään. Samalla tavalla testattiin myös korviketta (kaikki lapset ei kuulemma suostu syömään korviketta tai ei pidä jostain tietystä korvikemerkistä ja sit pitää testata useita) ja kun nähtiin, et hyvin menee, niin sit oli helppo jättää lapsi hoitoon myös siten, että joku muu hoiti yhden ruokinnan ja pystyin olemaan pidemmän pätkän poissa. Nyt ollaan pyritty ruokkimaan lapsi ainakin kerran viikossa pullosta, ettei se ala vierastaa sitä. Ja vaikka alkaisi, niin sitäkin voi taas treenata – tämäkin on enemmän sinnikkyyskysymys 🙂
Oikeita tapoja hoitaa lasta on monia – lapsi menee yllättävän vaikeasti rikki
Ehkä olennaisin juttu on kuitenkin se, että äidin on tärkeää hyväksyä, että muut ehkä tekee asiat snadisti eri tavalla ja se on ihan ok 🙂 Loppupeleissähän vauvan hoito on kuitenkin aika yksinkertaista: ruoki, vaihda vaipat ja hali. Näihin kykenee oikeastaan kuka tahansa perusjärkevä ihminen, joille näytät homman kerran ja jolla on intoa siihen. Tarvittaessa Youtubestakin ja googlaamalla löytää varmasti lisäapuja 😉 Vauvat on myös yllättävän robusteja olentoja ja menee aika vaikeasti rikki. Lapsen itkun kuunteleminen on tottakai raastavaa, mutta itse asiassa usein helpompaa muille kuin äidille.
Tärkeintä onkin kehua vuolaasti kaikkia lapsesi hoitajia ja vahvistaa heidän itsevarmuuttaan lapsen hoidossa, niin he suostuvat todennäköisemmin uudemmankin kerran hoitamaan lastasi. “Tosi luontevastihan toi sulta sujuu!” on hyvä ja kun he epäröivät, että “Se tossa tunti sitten vähän itkeskeli, en ollut varma oliko ilmavaivoja”, niin voit todeta esimerkiksi, että “Ihan mysteerejä nää beibit välillä, en itsekään aina oo varma mitä se haluaa”.
Lopuksi vaikka tämän pitäisi mielestäni olla itsestään selvää, sanotaan se nyt vielä erikseen: Lapsen isä ei ole “lapsesi hoitaja” vaan sen isä. Se on sen lapsi, kyllä se sen kanssa pärjää 🙂 Ja pärjää sitä paremmin, mitä enemmän aikaa saa viettää myös kahden kesken. Isääkin voi ja kannattaa tottakai myös kehua ihan vaan siksi, että se on ylipäänsä hyvää käytöstä parisuhteessa kiittää ja kehua kumppania 🙂