Suuri ruokahuolto-optimointi osa 4: Lisää yhtälöön lapsi >1-wee ja ruuhkavuodet

Tänä kesänä meidän perheessä saavutettiin tärkeä virstanpylväs, kun naperomme täytti yhden vuoden. Vanhempina  onnittelimme itseämme siitä, että selvittiin vauvavuodesta ilman hermoromahduksia tai avioeroa ja lapsikin on ihan kunnossa 🙂 Samalla kun tajuttiin, et nythän se saa syödä hyvin pitkälti samoja ruokia ja kävelykin sujuu koko ajan paremmin, tuli sellainen fiilis, et kylhän tää tästä koko ajan helpottaa. Horisontissa kuitenkin häämötti tarhan ja sen myötä todellisten ruuhkavuosien aloitus elokuun alussa, jonka seurauksena todettiin, et pieni lisäoptimointi on tarpeen 🙂

Nyt lapsi saa siis syödä pitkälti samoja sapuskoja kuin vanhemmat, lähinnä suolan määrää pitää varoa. Meidän naperosta on paljastunut kesän aikana myös todella annoskade ihmisen alku, joka haluaa syödä samaa ruokaa kuin muut ja mahdollisimman paljon itse, eli on helpompi siirtyä yhteisiin aterioihin. Lisäksi totesimme, että tuntien määrä kutistuu vielä reippaasti kun molemmat olemme töissä ja siksi päätimme nyt uudessa menuplanissa tehdä seuraavat parannukset:

  1. Tsekkasimme kaikki reseptit läpi, et ne on sellaisia, mitkä sopii myös hyvin pienelle lapselle (esim. kanatortillat tippui vähän hankalana pois)
  2. Kasvatimme annoskokoja, et ruokaa jää useammin pakkaseen ja voidaan vähentää kokkaamiskertojen määrää tai kutsua entistä helpommin kavereita syömään arkisin 🙂
  3. Lisäsimme joka viikolle yhden valmisruoan, joka täytyy vaan lämmittää. Googletin hyviä eineksiä ja sieltä löytyi monia ihan hyviä arvioita saaneita 🙂

Aiomme arjessa soveltaa myös kokeneemmilta äitikavereilta saatua pro tipsiä ja vaihtaa ilta-aterioiden paikkaa. Eli kun saavumme kotiin tarhasta klo 16-17 maissa, niin syödään ensin vaan joku kevyt välipala (esim. jogurttia, leipää, puuromuffineita) ja sitten iltaruoka kokataan kello 19, joka on samalla naperolle viimeinen ateria ennen nukkumaanmenoa.

Vaihdoimme tässä vaiheessa Alepan Kauppakassista K-Ruokaan, lähinnä siksi, että siellä on mahdollisuus tallentaa eri kauppalistoja ja valita tilaavansa vaikka listat 1 ja 2, kun taas Alepan puolella uuden listan valitseminen korvaa aina edellisen voimassa olleen listan ostoskorissa. Toisaalta meitä ärsyttää K-puolella, et valikoima riippuu siitä, minkä kaupan valitset toimittajaksi ja lisäksi toimitusaikojen valikoima oli vähän huonompi keskimäärin kuin Alepalla. Hinnoissa ei meidän vertailun perusteella juuri ole eroa, K ottaa isommat toimituskulut (yleensä 9,90e) kuin Alepa (yleensä 7,90e), mutta K tarjoaa joka 6. kerran ilmaiseksi. Tätä varten pitää muuten ladata puhelimeen K-ruoan appsi, ja sieltä klikkailla itselleen voimaan verkkokaupan keräilypassi.

Jos siis haluat vaihtaa perheystävälliseen menuplaniin, nappaa uudet reseptit ja menu täältä. Tämä kirjoitus korvaa siis ruokahuollon optimoinnin osan 1. Tämän jälkeen sinun täytyy vielä luoda verkkokauppatilaukset osa 2:sen ohjeiden mukaan.