Kun aloimme seurustella Tommin kanssa, hän asui soluasunnossa Otaniemen Teekkarikylässä. Tommin huoneen (diplomaattisesti ilmaistuna) “laissez faire”-ulkoasu herätti minussa tunnekirjon, joka vaihteli päivän mukaan lievästä epämukavuudesta syvään ahdistukseen. Onneksi rakkauden huuma oli tuossa vaiheessa niin vahva, että se auttoi minua ignooraamaan tämän pienen kauneusvirheen muuten niin täydellisessä kumppanissani. Kun olimme muuttamassa yhteen keväällä 2011 tiedostimme kuitenkin molemmat, että tämä tulee todennäköisesti olemaan merkittävin issue yhteiselossamme, jonka vuoksi päätimme jo ennen yhteenmuuttoa aloittaa keskustelut yhteisen kotimme siisteysstandardeista.

On poikkeuksellista, että parisuhteessa molempien osapuolien siisteysstandardit kohtaavat. Hyvän kumppanin löytäminen on kuitenkin jo muutenkin sen verran vaikeaa, että sitä ei kannata monimutkaistaa lisäämällä siisteysstandardeja check-listalleen, vaan kannattaa kehittää toimivat pelisäännöt aiheesta. Lähtökohtaisesti ihmisten preferenssit vaihtelevat kahdella dimensiolla: puhtauden ja siisteyden tärkeydessä. Toisille on tärkeää, että keittiönpöydällä ei ole muruja ja että vessanpönttö on puunattu kun taas toisille tavaroiden sekamelska on suurempi ongelma. Näiden preferenssien perusteella ihmiset ovatkin jaettavissa neljään siisteysstandardikategoriaan:

Meillä minä edustin neuroottisen siistiä oikeaa ylänurkkaa ja Tommi taas hyvin rentoa vasenta alanurkkaa. Totesimme, että meidän täytyy löytää jonkinlainen kompromissiratkaisu, joka pitää kummankin osapuolen ahdistuksen kestettävällä tasolla. Onneksemme asumme pääkaupunkiseudulla, jossa asuntojen siisteyshaasteita helpottavat asuntojen järkyttävät hinnat. Niillä varmistetaan, että ihmisillä ei yleensä ole ihan valtavasti neliöitä siivottavanaan.

Lähtökohtaisesti olemme sitä mieltä, että kotityöt tulee jakaa tasapuolisesti, mutta erikoistumisen nimissä ne on fiksua jakaa kummankin vahvuuksien mukaan. Siisteyden osalta tämä tarkoittaa sitä, että neuroottisemman osapuolen kannattaa valita ne tehtävät, jotka on helpompi ryssiä, koska silloin ne tulevat varmemmin tehdyiksi hänen standardiensa mukaisesti.

Totesimme yhdessä, että 1h siivousaikaa viikossa on ihan kohtuullinen panostus yleiseen viihtyvyyteen ja päädyimme seuraavanlaiseen jakoon:

• Tommi imuroi koko kämpän ja on vastuussa tiskikoneesta
• Sonja pesee vessan ja hoitaa pyykit
• Pölyjä pyyhitään ja lattioita ja muita harvinaisempia kohteita pestään epäsäännöllisen säännöllisesti
• Jos toinen kokkaa, toisen pitää siivota jäljet

Tämän lisäksi siisteyteen liittyi kolme keskeistä periaatetta:

1. Molemmat hoitaa oman osuutensa mukisematta, ellei yhdessä toisin päätetä.
2. Sonja saa siivota enemmän jos haluaa (esim. imuroida kivet eteisestä keskellä viikkoa) ilman, että Tommin täytyy kokea siitä huonoa omatuntoa.
3. Tommin työpöytä on pyhää aluetta, johon Sonja ei saa koskea missään olosuhteissa ja joka saa olla juuri niin räjähtänyt kuin Tommi haluaa.

Näillä periaatteilla olemme pärjänneet aika mukavasti viimeiset 3,5 vuotta ja riitelemme hyvin harvoin siisteydestä. Vitsailemme siitä kyllä usein 🙂 Vuosien varrella on myös tapahtunut mentaalista konvergenssiä, eli Tommista on tullut siistimpi ja Sonjasta vähemmän neuroottinen. Välillä homma saattaa jopa lähteä ihan lapasesta ja Sonja saattaa ehdottaa, et jätetäänkö tällä viikolla viikkosiivous väliin 😉