Olin tällä viikolla puhumassa Ompeluseuran järjestämässä tilaisuudessa siitä, miten me olemme järjestäneet raha-asioita omassa parisuhteessamme.
Kun aloin pohtia asiaa puheenvuoroa valmistellessani, tajusin, että raha-asioita kannattaa miettiä erityisesti kolmessa parisuhteen käännekohdassa:
- Yhteenmuutto
Kun muutatte yhteen, teistä tulee ensimmäistä kertaa yhteinen kotitalous. Tässä vaiheessa yhteisiä ja jaettavia kuluja tulee väistämättä melko paljon (esim. vuokra, ruokakulut, sähkö, netti, Netflix, jne.) ja siksi on tärkeää sopia niiden osalta selkeät pelisäännöt, jotka tuntuvat molemmista reiluilta. Tähän suosittelemmekin säännöllisiä budjettineuvotteluita. Tässä vaiheessa kannattaa myös avata yhteinen tili. Jo ennen yhteenmuuttoa voi aloittaa keskustelun kummankin kulutuspreferensseistä: Onko sinulle tärkeää esimerkiksi syödä hyvin tai panostaa kodin sisustukseen vai haluatko käyttää enemmän rahaa vaatteisiin tai matkustella paljon?
2. Avioliitto
Naimisiin meno itsessään ei suoraan vaikuta kummankaan osapuolen omistuksiin, mutta lähtökohtaisesti avioliiton purkautuessa puolisoiden omaisuudet jaetaan tasan, ellette te erikseen toisin sovi tekemällä avioehdon. Tässä vaiheessa kannattaa jo pohtia parisuhteen sisäistä työnjakoa myös tulevaisuudessa: Jos olette ajatelleet jakaa erilaiset kodin- ja lapsenhoidolliset vastuut about tasan, on perusteltua, että molemmilla on omat rahansa. Jos taas toinen osapuoli taas tulee kantamaan näistä selvästi suuremman vastuun, ei avioehto ole reilu vaihtoehto – ellei omaisuudenkertymistä ja tuloeroja tasata muulla tavalla. Avioehdon voi tosin tehdä missä vaiheessa tahansa, eli jos tilanteet muuttuvat, voitte tehdä sen myös jälkikäteen. Jo avioliiton aikana kannattaa pitää huoli, että kuluja jaetaan yhteisesti sekä omaisuus- että kulutushankinnoissa, ettei esimerkiksi vahingossa käy niin, että kaikki omaisuus (asunnot, rahastosijoitukset, auto) on vain toisen nimissä ja toinen taas on panostanut lähinnä nopeasti arvonsa menettäviin kulutushankintoihin (arjen ruokakulut, vaatteet, huonekalut).
3. Perheen perustaminen
Perheen perustamisen kohdalla olennaisin raha-asioihin vaikuttava tekijä on se, miten päätätte jakaa vanhempainvapaat. Vanhempainvapaiden pitämiseen ja kestoon liittyy tottakai paljon arvovalintoja, jotka jokaisen täytyy tehdä omista lähtökohdistaan. Niillä on kuitenkin väistämättä merkittävä taloudellinen vaikutus, mikä kannattaa huomioida. Taloudellisten vaikutusten arvioimiseksi kehitimme Tommin kanssa yhdessä excel-laskurin. Laskuri arvioi kuitenkin vaan suorat tulovaikutukset – vaikka todellisuudessa erityisesti pidemmät vanhempainvapaat vaikuttavat yleensä merkittävästi myös urakehitykseen ja sitä kautta myös palkkatasoon. Jos perhe yhdessä päättää, että toinen vanhemmista on merkittävästi pidempään kotona lapsen kanssa, olisi mielestäni reilua tasata siitä koituvia taloudellisia kustannuksia tavalla tai toisella. Jos taas jompi kumpi vanhemmista vapaaehtoisesti haluaa pitää pidemmän tauon työelämästä, on kysymys vaikeampi. Joka tapauksessa raha-asioista on hyvä puhua avoimesti, ettei niistä myöhemmin tule ongelmia.
Bonuskohta 4. Kaikki muutostilanteet, jotka vaikuttavat yhteiseen tulotasoon
Aina kun jomman kumman teistä tuloissa tai menoissa tapahtuu muutoksia, on hyvä käydä taas ykköskohdassa mainitut budjettineuvottelut. Tuloihin vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi opiskelun aloittaminen tai päättäminen, työttömäksi jääminen, palkankorotus töissä. Menopuolella taas vastaavia esimerkkejä ovat esimerkiksi muutto uuteen vuokra-asuntoon, asunnon osto tai lapsen saannin myötä lisääntyvät kulut (sekä pienemmät hankinnat että jatkuvat kulut kuten ruokaostokset). Vakuutan, että nykyään budjettineuvottelut kestävät meillä yleensä maksimissaan 10 minuuttia, sillä meillä on niin hyvä rutiini, että kyse on vaan excelin lyhyestä päivittämisestä 🙂