Kuten mainittiin aikaisemmassa postauksessa, niin tuli tossa mentyä naimisiin kesän päätteeksi. Jotenkin ensin ajateltiin, että ei kirjoiteta mitään häistä blogissa, koska tämähän ei – onneksi – ole mikään hääblogi. Mutta sit pohdittiin, että näin jälkikäteen olisi ihan hauska jakaa ideoita muutamista hyvistä systeemeistä ja prosesseista, koska nehän on yleispätevästi sovellettavissa minkä tahansa isojen juhlien suunnitteluun ja järjestämiseen. Joten puhumme siis aiheeseen liittyvissä blogipostauksissa isoista juhlista 🙂 (ihan siksikin ettemme halua mieltää itseämme hääbloggareiksi :D)
Kun kaksi nörttiä järjestää isot juhlat, niin ensimmäinen askel oli tottakai nettisivujen tekeminen. Nettisivujen pointtina oli ensisijaisesti koota kaikki relevantit infot samaan paikkaan, josta ne olis helppo löytää aina tarvittaessa. Lisäksi nettisivuille on mahdollista rakentaa linkkejä ja interaktiivisia elementtejä, mikä ei taas onnistu paperiversioilla. Koska meillä oli mukana myös ulkomaalaisia vieraita, oli kaikki infot kirjattuna niin suomeksi kuin englanniksi.
Etusivulta löytyi päivämäärä, linkki ilmoittautumiseen ja isojen juhlien virallinen hashtag. Omille alasivuilleen oli sitten koottu infoja seuraavista aiheista:
- Juhlapaikan esittely (ja linkki sen sivuille)
- Häätiimin esittely kuvineen ja yhteystietoineen
- Illan ohjelman esittely – sisältäen pyydön ilmoittaa ohjelmanumeroista kaasolle ja linkin juhlien viralliseen jaettuun Spotify-listaan
- Käytännön järjestelyt – jossa kerrottiin yöpymismahdollisuuksista Helsingin ulkopuolelta tuleville vieraille ja jonne piti laittaa saapumisohjeet juhlapaikalle (mutta se unohtui 🙂 )
- Häälahjat – oma verkkokauppamme (siitä lisää toisessa postauksessa)
Toteutimme sivut Weeblylla (www.weebly.com), jolla olen tehnyt jo monia nettisivuja. Weebly on todella helppokäyttöinen nettisivutyökalu, jossa on paljon makeita valmiita pohjia nettisivuille eri väriteemoilla ja voit helposti koota sivujen sisällöt drag&drop-tyyppisesti vetämällä eri palikat kohdilleen. (kuten kuvat ja tekstipalat) Tosinörteillä on myös mahdollisuus mennä muokkaamaan hmtl- ja css-koodia, jos haluat hifistellä, mutta nettisivun saa kokoon myös täysin ilman koodaustaitoja. Tärkein vinkki hyvännäköisille sivuille on, että valitset pari tosi kivannäköistä kuvaa, jotka laitat sivuille. Meidän onneksemme yksi ihanista ystävistämme oli just puol vuotta aikaisemmin ottanut lomareissulla järjestelmäkamerallaan tosi kivoja kuvia meistä, niin saatiin niistä hyvät kuvat nettisivuille leanisti ilman lisäkuluja.
Itse työkalu on ilmainen ja sivun osoitteeksi tulee omasivunnimi.weebly.com, kuten (www.villejamaija.weebly.com). If you wanna go pro, ostat tietysti oman domainin. Sen voi hankkia joko Weeblyn kautta suoraan, mutta itse ostimme oman domainimme Name.com:ista (www.name.com), jota käytän muutenkin domainien varailuun. Com-päätteinen domain maksaa ainoastaan 11 dollaria vuodessa, eli musta ihan kohtuullinen investointi. Name.com:issa voit sitten ohjata varsinaisen domainin ohjaamaan Weebly-sivullesi ja voit myös luoda omat kustomoidut sähköpostiosoitteet häätiimille, jotka ohjaat varsinaisiin sähköpostiosoitteisiin. Jos haluat välttämättä .fi-domainin, tarttet suomalaisen palveluntarjoajan. Itse olen käyttänyt Louhea (www.louhi.fi). Suomalaiset domainit on vähän kalliimpia ja maksaa noin 18e/vuosi.
Kun nettisivut ovat valmiit, voit laittaa kavereille ja sukulaisille tekstarin tai vaikka fese-viestin niistä. Itse käytimme nettisivuja niin sanotusti save-the-daten korvikkeena, jolloin päivämäärä saatiin ajoissa kaikille tietoon, mut ei tarttenu heti ruveta väsäämään paperikutsuja. Samalla vieraat saivat jotain tutkittavaa informaationälän täyttämiseen 🙂 Ohessa vielä screenshot valmiiden sivujen etusivusta!
One thought on “Isot juhlat osa 1 – Omat nettisivut”
Comments are closed.