Budjettivisualisointi

Kuten aiemmin ollaan jo mainittukin, niin ainakin meidän mielestä oman talouden hallinta on huomattavasti mukavampaa ja helpompaa, kun on selvillä mistä rahaa tulee, ja mihin se menee.

Viime viikolla huomasin itse, että Saksaan muuttamisen takia budjetti ei omalla kohdalla enää ihan toteutunutkaan oikein, vaan olin syksyllä vahingossa käyttänyt rahoja, joiden piti itse asiassa mennä säästöön. Noh, tekevälle sattuu jne… Joka tapauksessa, kyseinen moka sai miettimään eri rahavirtojen suuruutta.  Kuinka suuri osuus kuukausibudjetistani oikeasti kuluu mihinkin asiaan? Graafisesti rahavirtojen hahmottaminen olisi huomattavasti nopeampaa, varsinkin jos kulutuskategorioita alkaa olla useampi. Excel on kiva työkalu, mutta valitettavan vajavainen monissa visualisoinneissa.

Olisipa kiva, jos jotenkin voisi piirtää nätin kuvan, jossa näkisi oikeissa suhteissa, millaisia rahavirtoja omassa taloudessa on. Koska en jaksa alkaa itse tällaista työkalua koodaamaan, käytin eräänä iltapäivänä vähän aikaa aiheen googlailuun, ja löysin kätevän diagrammigeneraattorin. Kyseessä on teknisesti tarkkaan ottaen Sankey-diagrammeja luova sivusto, mutta parempi nimi voisi olla virtausgraafi, tms. Tässä (kuvitteellinen) esimerkki talouden rahavirroista ja kuvan tuottamisesta niistä.

1. Listaa omat tulot ja menot, joidenkin sopivien kategorioiden mukaan. Sinun tulisi kunkin kategorian kohdalla tietää, paljonko rahaa tulee, ja mihin sitä mikäkin määrä menee. Voit käyttää apuna budjettivisualisointi-exceliä. Tässä kuva siitä, miltä mallibudjetti näyttää (sama pohja on myös excelissä mukana):

mallibudjetti_excel2. Excel luo automaattisesti sarakkeeseen F datan sopivassa muodossa kopiointia varten.

3. Kopioi Sarake F, ja liitä se nettisivulla ikkunaan “Inputs”. Tässä kuva siitä, miltä sen pitäisi näyttää liittämisen jälkeen:

visualisointi_input

4. Kikkaile halutessasi ulkoasun kanssa niin saat vielä siistimmän version graafista! Asetukset voit valita haluamiksesi, itse käytin esimerkiksi tällaisia:

asetukset

Ja tässä lopulta lopputulos:

budjettivisualisointi

Kuten kuvasta näkyy, hypoteettisella esimerkkibudjetilla pakollisiin menoihin menee lähes puolet budjetista korkean vuokran takia. Säästöön sen sijaan tuntuu kertyvän rahaa mukavasti, koska Erkki Esimerkki elää selvästi aika säästäväistä elämää.

P.S.
Kätevästi softa osaa myös laskea sisään ja ulos menevän virtauksen määrän. Joten jos budjetissa tulee tehtyä jokin virhe, niin ohjelma valittaa, että inflow ja outflow eivät täsmää: Tässä esimerkiksi vuokran kohdalla on jäänyt yksi nolla pois, joten “ylimääräistä säästöä” on 720 euroa. Toki näin ison virheen huomaa jo graafistakin aika helposti.

flow error